Viikon klassikko: Bois des Iles (EdT)

Kuva: Nathan Branch

Parfyymitalo: Chanel

Bois des Iles on vanhan kaartin Chanelia vuodelta 1926. Se myös tuntuu tuoksussa. Lähes kaikissa Coco Chanelin aikana luoduissa Chanelin tuoksuissa on se tietty chanelpohja. Eli ne tuoksuvat tavallaan serkuksilta. Sama homma pätee Guerlainiin. Niissä tuntuu myös oma pohjatuoksunsa, tai kuten parfyymipiireissä kutsutaan guerlinade. Myös Hermes'n tuoksut ovat oman tyyppisensä ja yhtä lailla tunnistettavia kuin kaksi edellistä.

Mistä se sitten johtuu? Mä olen keksinyt kaksi mahdollista syytä, mutta toki muitakin ideoita otetaan vastaan.
Teoria 1. Kun hajuvettä luodaan, tulee siinä samalla tekaistua monta erilaista versiota samasta aiheesta. Koska tuoksun tekeminen ei ole halpaa, niin varmasti tiukkana bisnesnaisena tunnettu Coco on osannut maksimoida voiton lykkäämällä muutkin versiot markkinoille.
Teoria 2. Kun tietyn asiakaskunnan on luonut, niin yleensä se pyritään ylläpitämään. Eli luodaan tuotteita, jotka kelpaa asiakkaille. Miksi siis fiksaamaan asiaa, joka ei ole rikki. Varioidaan vähän tuotetta ja taas myydään myyntiluvut täyteen.

Hih. No joka tapauksessa, kyseisen kolmen putiikin tuoksujen laatu on kyllä sitä luokkaa, että niitä kestää varioida. Intohimoisena hajustehassuna tahtoisin kyllä silti välillä taas nuuskia ihan uusia tuoksuja valtavirtataloiltakin. Tämänkin kevään haisumarkkinat ovat jatko-osien tähdittämiä. Ja kuten leffoissakin, jatko-osat yleensä pissivät myös hajustemarkkinoilla. Mutta uusista kevättuoksuista hieman laajemmin myöhemmin, palataanpas takaisin alkuperäiseen aiheeseen ja Chaneliin. =)

Ensituoksu: Moneen muuhun Chaneliin verrattuna tässä on kohtuullisemmin aldehydejä. Saippuaisuus tuntuu, mutta sitä pehmittävät persikka, sitrukset ja lämpöä antava korianteri varsin kivasti.

Sydäntuoksu: Sydäntuoksu on hyvin iirispainotteinen. Jasmiinit, kielot ja ruusut kutittelevat nenää kivasti. Kukkaisuus on chanelmäiseen tapaan hillittyä ja harmonista.

Pohjatuoksu: Tuoksun todellinen voima löytyy vasta pohjalta. Nimessä mainitut puut versovat kuin silmissä. Santelia siis on. Vetiver, tonkapapu ja opoponax tuovat hivenen mausteisuutta ja voimaa perinteiseen myskipohjaan. Tuoksu on parhaimmilaan vasta pohjalla, silloin sen oma persoona tulee paremmin esiin muiden Chaneleiden varjosta.
Kesto iholla 5-7 tuntia.

Omat fiilikset: Bois des Iles on lämpimämpi ja minun mielestäni mielenkiintoisempi versio Chanelin No.5:stä. Chaneleissa on aina se kiva puoli, että ne eivät ole turhan lineaarisia. Ne eivät antaudu helposti, mutta palkitsevat kyllä käytössä.
Tämä on naisellinen tuoksu, mutta ripauksella maskuliinisuutta varustettuna. Menisi hyvin räätälöidyn, mutta slimmisti leikatun liituraitapuvun kaveriksi. Vaatii kantajaltaan luonnetta. Viileillä ilmoilla parhaimmillaan.

Vraie Blonde (EdP)

Kuva: jasminast

Parfyymitalo: État Libre d'Orange

"Vive le parfum, le parfum est mort." (Eläköön hajuvesi, hajuvesi on kuollut) julistaa État Libre d'Orange netissä jo etusivullaan. Yhtiö on nuori ja rohkea julistuksissaan, mutta tässä tapauksessa hajuvesihovi ei ole yhtä innolla juossut seuraavan kruununtavoittelijan luokse kuin Versaillessa. ELdO onkin aggressiivisella ja jokseenkin räävittömällä markkinoinnillaan onnistunut saamaan monet hajuvesiblogistit vastakarvaan.

Minkälaisia tuoksuja talo sitten tuottaa? Yksi kohutuimmista hajuista on ollut Sécrétions Magnifique, joka nimensä mukaisesti ilmeisesti lemuaa ihmisen eritteiltä. Köh. Lisäksi talon valikoimaan kuuluu mm. Jasmin et Cigarette (jasmiinia ja tupakkaa), Putain des Palaces (palatsin hutsu), Vraie Blonde (tosi blondi) ja Delicious Closet Queen. Onneksi suurin osa firman imagosta on karkeaa provoa ja tuoksut eivät ole yhtä absurdeja kuin nimistä voisi päätellä.

Minulle deal breaker oli kuitenkin tieto, että Tilda Swinton on ystävällisesti lupautunut yhden tuoksun kummitädiksi. Eihän talo voi silloin läpeensä paha olla, eihän? Siispä uhrauduin yhteisen hyvän puolesta ja tilasin ELdO:n nettisivuilta muutaman melko vaarattomaksi luokittelemani hajuveden testiin. Omat valintani osuivat siinä mielessä kohdalleen, että mikään ei ole erityisen omituinen ja muutama varsin kivakin osui joukkoon.
Tilauksessani oli Vraie Blonde, Like This (Tilda Swinton), Rossy de Palma ja Don't get me wrong baby.

Uteliaille tiedoksi, että État Libre d'Orange tarjoaa varsin kohtuuhintaisia testereitä sivullaan. Sivu on jossain määrin NSFW. www.etatlibredorange.com

Ja sitten Tosi Blondin pariin...

Ensituoksu: Tuoksun auetessa kuohuviini virtaa hulvattomasti. Sen kaverina viihtyy aldehydit, jotka tuovat juhliin mukaan oman saippuaisen arominsa. Selvästikin tämä blondi tykkää juhlimisesta ja kuplivasta aika tavalla.

Sydäntuoksu: Shampanjaisen alkupalan jälkeen blondi hurmaa ruusun terälehdillä ja mehukkailla persikoilla. Aldehydien saippuaisuus jatkuu edelleen kivana pikku lisänä.

Pohjatuoksu: Parin tunnin päästä pohjalta löytyvät vielä pippuri, mirhami ja patsuli, jotka jatkavat skumppahumppaa valomerkkiin saakka. Jostain löytyy sekaan vielä hieman yökerhon nahkasohvan aromia. Pohja on lämpöisen mausteinen ja pehmeä verrattuna ensimmäisen vartin menoon. Vraie Blonde kestää mun ihollani noin 5-6 tuntia, mikä onkin ihan mukava kesto näille juhlille.

Omat fiilikset: Vraie Blonde on parfyymin tekijöiden mukaan tehty maailman Marilyneille. Tämä blondi onkin varsin hauskaa seuraa, mutta esikuvansa mukaan ei ole liian tärkätty ja täydellinen. Tuoksu on varsin sympaattinen, ja vaikka en koko pulloa tylsänä brunettina ostaisikaan, niin pieni erä jaetusta pullosta saattaa vielä eksyä minunkin hyllyyni niitä blondipäiviä varten.

Viikon klassikko: Baghari (EdP)

Kuva: danagraves

Parfyymitalo: Piguet

Baghari kuuluu klassikoihin, joita on nykysukupolvea varten kevennetty. Alkuperäinen Baghari on vuodelta 1950 ja edustaa aldehydituoksuja, jotka siihen aikaan olivat Chanelin No.5:n tavoin suosittuja. Tuoksu joutui restauroinnin kohteeksi vuonna 2006, jolloin Aurélien Guichard fiksasi tuoksua paremmin tälle vuosituhannelle sopivaksi. Tuoksua muutettiin lempeämmäksi, makeammaksi ja vähemmän aldehydiseksi ja animalistiseksi.
Testissä on siis tämä vuoden 2006 versio, ei vintage-Baghari.

Ensituoksu: Alussa pöllähtää vastaan vanhan ajan vartalopuuteri. Perässä tulee vienosti aldehydit, mutta kun on tottunut ärtsympiin versioihin niistä, niin tässä on hyvin kevyet huurut.

Sydäntuoksu: Ruusut, iirikset ja orvokit kukkivat tuoksussa. Muita aineksia on kuitenkin vaikeampi aistia, mikä olikin 50-luvulla tarkoitus. Naisten ei kuulunut silloin tuoksua kukkakedoilta vaan naisilta.

Pohjatuoksu: Pohjatuoksu on aavistuksen saippuainen ja puuterisuus jatkuu tänne asti. Makea vanilja, ambra ja myskisyys rakentavat rauhallisen ja tyylikkään pohjan.
Kestoa tuoksulla on 8-10 tuntia iholla, joten pienikin pullo tätä riittäisi pitkäksi aikaa.

Omat fiilikset: Chanelin No.5 ja tämä ovat hyvin samantapaiset, Bagharista tosin uupuvat Chanelin patsuli ja animalistiset piirteet. Eli jos Chanel olisi kiva, mutta liian dirty, niin tämä voi olla sitten oikea kohde. Hyvin sofiskoitunut tuoksu, kuten useimmat aikalaisensa. Tekisi mieli hankkia No.5 ja tämän vintageversio testiin ja kokeilla rinnakkain, kuinka suuret erot oikeasti ovat. Tämä ei ole raisu biletuoksu, mutta sopii muuten niin päivällä kuin illalla. Itse tosin käytin 18-vuotiaana Chanelia baarituoksuna ja se sopi savuiseen ilmapiiriin kuin nakutettu. =P